Niin äärikatolinen ettei mitään järkeä. Ensinnäkin sen lattiaan on sisäänkäynnin kohalle maahan mosaiikilla kirjotettu sana "Veritas" mikä tarkoittaa "totuutta". Ei ihan yhtä uskontovapaa kuin suomi..

Tämän koulun jälkeen pitäs näiden oppilaiden mennä suoraan yliopistoon, mutta missä välissä nämä lapset täällä oikein kasvaa ja aikuistuu? Nimittäin, koulun säännöissä (millä muuten vois tapetioda yhden huoneen, niitä on sen verran monta aanelosta) lukee, että jokaisen oppilaas on kuljetettava koko ajan mukanaan vihkoa, jolle en nyt keksi parempaa nimitystä kuin reppu-vihko, mitä siis ainakin minun entisellä ala-asteella kuljetettiin ykkösluokalla. Tähän vihkoon kuuluu oppilaan merkitä läksynsä, ja koulu suosittelee vanhempia tarkistamaan tuon vihon säännöllisesti. Camoon! Ne on 17-vuotiaita nuoria naisia eikä ala-asteelaisia! Kun minä olin suomessa lukiossa niin kyllä, meille annettiin läksyjä ja ei, niitä ei kukaan pakottanut tekemään.

Koulu on myös säännöissä ilmoittanut "suositeltavat" läksyjenluku-määrät per päivä, ja minun ikäisilleni se ilmeisesti on 3 tuntia per päivä, ja esim. 12-vuotiaalle kaksi ja puoli... Hullun hommaa.  Koulussa ollessa ei myöskään saa pitää kuin kahta korvista tai vaihtoehtoisesti kahta sormusta kerrallaan. Voitte varmaan arvata että tähän kaatuvat nyt minun unelmani nenäkorusta, se kun on tiukasti kielletty. Huulikoru tosin ei. Pitäskin varmaan sellanen hankkia.. Ehkä niille ei vain ole tullut mieleen..
 
Ja suomen lukiosta tuli mieleeni, me kävimme kavereiden kanssa aina shoppailemassa ja kahvilla välkillä, mutta eipä käydä tässä nykyisessä koulussani. Koska oppilaat eivät saa poistua koulualueelta päivän aikana. Jos he haluavat poistua, heillä pitää ensin olla vanhemman lupalappu, mihin haetaan allekirjoitus rehtorilta, mikä näytetään vahtimestarinkopilla, mistä huoltaja (kuka tahansa aikuinen ei käy) hakee lapsensa. Suora quote sääntökirjasta: "Studenst are not allowed to wait for their parent at the school gates, they must be collected from the office." Oikeesti, collected. Viimeksi mut on "haettu" tarhasta. Ja kaikkein pahinta tässä on, kuten jo sanoin, seuraava koulutusaste on yliopisto. Missä välissä nämä oppilaat muka oppivat huolehtimaan itsestään? Eikö se "itsestään huolehtimaan oppiminen" ole kuitenkin tärkeintä koulussa, derivointi tulee vasta hyvänä kakkosena?

Tulee kyllä mielenkiintoinen vuosi. Varsinkin kun en ole vielä osannut päättää, haluanko suorittaa Leaving Certificaten vai en. Periaatteessa se LC kyllä kannattaisi, koska jos saisin siitä hyvät arvosanat, sillä olisi paljon helpompi pyrkiä ulkomaille yliopistoon kuin suomalaisella matura-tutkinnolla eli siis ylioppilastutkinnolla. Plus jos päättäisin lähteä vain ulkomaille yliopistoon, niin mun ei tarttis käydä lukiota loppuun ollenkaan. Olisin sitten kaksi vuotta edellä muita, mikä kyllä mulle sopisi oikein hyvin, sen verran kunnianhimoinen olen ja tahdon aina olla erilainen. Mutta kyllä siitä tulisi hiton vaikeaa. Koko vapaa-aika, kirjaimellisesti menisi koulussa. En tiedä haluanko sellaista. Enkä edes osaa päättää, mitä aineita ottaisin tutkintoon..

Keinutaan

Istun keinussa ja kuvittelen että sinä työnnät minulle vauhtia. Muistan, kuinka meillä oli tapana pysähtyä tänne vähäksi aikaa matkalla tarhasta kotiin. Minä keinuin ja sinä annoit minulle vauhtia, niin että hiukseni hulmusivat tuulessa ja huuliltani purkautui onnellinen nauru. Miksi emme enää tee niin?

Nousen keinusta ja kävelen hitaasti puistossa olevan penkin luo. Tässä me istuimme kesäisin, jäätelöä syöden. Sinä söit vanilijaa, minä suklaata. Puolessavälissä vaihdoimme. Minä olin aina ehtinyt syödä enemmän.

Ostin tänään uuden laukun. Sinä pitäisit siitä. Se on valkoinen, ja siinä on sydämen muotoinen koru. Valkoinen oli aina sinun lempivärisi. Sanoit sen olevan niin puhdas ja viaton. Minä toivon että siellä missä sinä nyt olet, on paljon valkoista.

Kyllä minä tiesin, että jokainen päivä tulisi elää kuin se olisi viimeinen. Kuitenkin, kukaan ei voinut tietää että se viimeinen tulisi olemaan juuri se päivä. Minä olin aina pitänyt hirvistä, ja luonnosta ylipäänsä. En pidä enää. Ennen olin rakastanut autossa matkustamista, sitä tunnetta mahanpohjassa kun vauhti kiihtyy yli satasen. Muistan, kuinka silloin avasit kattoikkunan ja minä sain nostaa siitä käteni ja tuntea tuulen. Nykyään vältän autolla matkustamista viimeiseen asti. Niin äiti, kyllä minä tiesin että jokainen päivä tulisi elää kuin se olisi viimeinen. Mutta sitä minä en tiennyt, kuinka paljon sen todella ymmärtäminen tulisi sattumaan.

Ihan tuossa muutama tunti sitten tein pitkästä aikaa lättyjä. Se on aika terapeuttistakin, koska jos onnistuu, on tosi hyvä, ja jos ei, niin ei haittaa. Kaikkien asioiden pitäs mennä niin. Ekat neljä lättyä poltin oikein kunnolla pohjaan, koska yritin samaan aikaan väitellä Ilen kanssa kannabiksen laillistamisesta finissä. Ei enää pärjää ilman nettiä. Enkä kyllä haluaisikaan. Jopa tuollaiset nettiväittelyt on niin ihania. Saa väitellä anonyymisti, vetäytyä silloin kun haluaa ja hyökätä silloin kun haluaa. Olen muutenkin riippuvainen huomaamisesta finissä. Jos joku vaikka quoteaa minua, niin hymyilen ääliömäisesti vähintään tunnin. Jos joku on kommentoinut minun kirjoitustani, vieläpä todella hyväksi, niin hymyilen vähintään koko loppupäivän.

Olen huomannut että minä kirjoitan ficcejä aika harvoin. Mutta sitten kun saan pakotettua itseni kirjoittamaan, niin kyllä minä saan kirjoitettua, eikä se ainakaan omissa silmissä vaikuta millään lailla pakotetulta. Tiedä sitten miten muiden mielestä. Kommenteistakaan kun ei aina tiedä. Ja niistäkin on kyllä tullut keskusteltua. Laitoin finissä nimenmuutoshakemuksen jo vähän aikaa sitten, saa nähdä saanko sen nickin vaihdettua nyt kun adminit tulivat lomilta. Toivottavasti. Toisaalta olen alkanut tottua siihen Jassminadaraan, varsinkin kun toiset ovat alkaneet keksiä lempinimiä. Se on aikas siistiä. Tuntee kuuluvansa porukkaan.

Mutta olen minä kyllä aika saamaton noiden ficcien kanssa. Tänään kirjoitin kaksi todella lyhyttä lukua ja yhden postasin nettiin. Ajattelin ottaa periaatteeksi noiden jatko-ficcien kanssa, että en postaa lukua nettiin ennen kuin seuraava on valmis. On jotenkin turvallisempi olo kun ei tarvitse olla niin kiire sitten siinä kirjoittamisessa. Joo, hävettää melko paljon se Seitsemäs-kerta-toden-sanoo-aloitus mikä on vieläkin finissä esillä. Mutta ajattelin tässä joskus kirjoittaa sen uusiksi ihan eri tavalla. Kun kirjoittaa parodia-ficciä parituksesta James/Lily, on aika vaikea kirjoittaa myös uskottavaa ficciä heistä. Mutta minä yritän. Aika ison palan kyllä haukkasin kun heti osallistuin FFsataseen, mutta en ole sitä vielä katunut. Saas nähdä sitten kun ficcejä on kertynyt 60 eikä mielikuvitus enää riitä.

Pitäisi jaksaa mennä ulos muttakun en jaksa. Pitäisi etsiä koulu muttakun en jaksa. Pitäisi tiskata, mutta jaksanko minä? En. Kesäloma saa laiskaksi. Odotan kauhulla sitä aikaa kun oikeasti pitää mennä kouluun eikä voi olla koko päivää finissä. Toisaalta ihmisten kanssa keskusteleminen livenä voi olla melko siistiäkin. Saisivat vaan nyt nuo kaverit Suomessa tulla edes messengeriin niin voisi niitäkin vähän "nähdä". Ei ole oikein että heillä on elämä kotona ja mä vaan istun sisällä päivät pitkät.

Vielä odotellaan parempaa hellaa, kattiloita ja pyykinkuivaustelinettä, ja elämä alkaa olla lähellä täydellistä täällä. Oon melko yllättynyt kun on niin vähän ikävä kotiin tai Suomeen ylipäänsä. Tosin, tulee vietettyä vähän liikaa aikaa netissä ja on ärsyttävää kun kaikki eivät tee niin =) No, feels something like summertime, ja meikä vois taas lähtä kattomaan että miltä siellä merellä näyttää.

Minä olen yllättävän kateellinen ihminen. Ei se elämää haittaa juurikaan, mutta voisinpas taas hieman tehdä listaa, tällä kertaa ihmisistä joille olen kateellinen:

1. Ihmiset, jotka ovat tyytyväisiä elämäänsä, vaikkei se ihan täydellistä olisikaan.
2. Kirjoitustaitoiset. Ne, joilla on sata ideaa päässä odottamassa paperille laittamista, ja varsinkin jos noista ideoista tulee ihanaa luettavaa. Itse sitä aina tuntee kirjoittavansa todella huonosti.
3. Ihmiset, jotka osaavat käyttää tietokonetta hyvin, kuvankäsittelyohjelmia tai kodata. Minulla ei esimerkiksi ole hajuakaan mistään koodauksesta tai HTML-koodeista ja tämänkin sivun pohjan kävin hakemassa Kikiltä.
4. Soittotaitoiset. Jotkut vain osaavat soittaa pianoa tai kitaraa niin kauniisti. Erityisen kadehdittavaa on kun joku soittaa todella hienosti, mutta näyttää samalla siltä kuin mikään ei voisi olla helpompaa.
5. Tähän väliin ne ainaiset rikkaammat ja laihemmat ja paremman näköiset ihmiset. Tosin tällä hetkellä tämä kohta ei minua oikeastaan häiritse, siksi vasta viidentenä.
6. Terveet ihmiset. Ainakin ne joilla ei ole allergiaa kuten minulla. On nimittäin erittäin ihastuttavaa olla allergikkona maassa, jossa kaikki, ihan kaikki, talot ovat homeessa.
7. Luontevat ihmiset. Sellaiset, joiden ei tarvitse miettiä seurassa mitä seuraavaksi teksi jottei vaikuttaisi tyhmältä, vaan voisi vain olla oma itsensä. Ehkä tähän samaan kohtaan kuuluvat myös itsevarmat ihmiset. Joo, niin kuuluukin.
8. Lopuksi hieman itseironisesti, ihmiset jotka eivät ole kateellisia.

Ja juuri niinhän minä aion tehdä

1. Löysin itseltäni eilen koneelta kolme kappaletta, joita en tiennyt omistavani. Sattumalta nuo kolme olivat juuri ne kolme jotka sillä hetkellä halusinkin.
2. On kesä. Ok, ei ehkä kauhean lämmintä, mutta kesä on silti aina kesä.
3. Olen käynyt ensimmäistä kertaa elämässäni Irlannissa.
4. On ollut mielenkiintoista huomata, että jotkut brittiohjelmat kuten Sydämen asialla eivät kerro 80-luvusta, kuten olen aina luullut. Ne kertovat nykyajasta. Brittien saaret vain eivät olekkaan niin kehittyneitä kuin luulevat, ainakaan verrattuna Suomeen.
5. Äiti on vihdoin saanut hommattua meille asunnon.
6. Erillisenä edellisestä kohdasta: Minun ei siis enää vähään aikaan tarvitse syödä hotelliaamiaista eli valkoista paahtoleipää hillolla ja munakasta. Alkaa jo hieman kyllästyttää.
7. Ulkona ei sada, ja tänään minulla saattaa olla jopa hieman energiaa käydä vähän käelemässä.
8. Eräs minulle tärkeä ihminen löysi minut facebookista. En tosin osaa vielä käyttää kunnolla kyseistä ohjelmaa, mutta onhan tässä pitkä pimeä talvi aikaa opetella.
9. Kävin eilen kahlaamassa Atlantissa, vesi oli sopivan lämmintä ja todella kirkasta.
10. Erillisenä kohdasta 5: Saan kohta postiosoitteen, eli voin alkaa kirjoitella kirjeitä tai osllistua vaikkapa postcrossingiin.
11. Edelleen erillisenä kohdasta 5: Uusi asunto on lähellä merenrantaa ja puistoa. Voin siis helposti käydä siellä kävelyllä vaikka useita kertoja päivässä.
12. Ja vielä ainakin yksi asia, joka liittyy asuntoon: Asunto on lähellä kaupunkia ja kaupungin keskuspuistoa.
13. Olen saanut taas yhden kommentin ficciini.
14. Olen myös saanut aivan mahtavia ideoita uusiin ficceihin.
15. Nyt minulla on myös aikaa kirjoittaa ficcejä kun äiti lähtee päiviksi töihin ja minä olen yksin kotona.
16. Saan alkaa laittaa taas ruokaa ja syödä mitä haluan (liittyen yllätysyllätys, kohtaan 5)
17. Kaupungissa jossa asun on kaksikin Penneys-nimistä kauppaa, mitä rakastan.
18. Löysin tästä kaupungista myös Lidlin, mikä on ihanaa. Asuin pienenä vuoden keski-euroopassa, ja jotenkin (hyvin naurettavaa ja ehkä säälittävääkin) Lidliin meneminen on aina kuin menisi kotiin. Myös, jos on matkoilla jossain omituisessa maassa, voi aina käydä Lidlissä koska silloin tietää varmasti mitä ostaa kun tuotteet ovat aina samat.
19. Olen osannut aloittaa blogin pitämisen.
20. Olen löytänyt aivan ihanat sukat Penneysiltä. Neljät raitasukat, kaikki erivärisiä ja vielä aivan ihanan värisiä.

Luulin että olisi vaikeaa keksiä noin montaa kohtaa, mutta ei se ollutkaan. Ehkä minä tosin vähän fuskasin, mutta mitäs me siitä.

Ei ihan vielä, mutta kohta. Tänään ei ollut vielä hyvä päivä, mutta koko ajan sitä kohti ollaan menossa. Eilen istuin useamman tunnin paikallisessa keskuspuistossa kaupungilla, ja ei voinut kuin ihmetellä kuinka erilaista siellä on verrattuna Suomeen. Joku ehkä 25-vuotias oli raahannut sinne rumpusettinsä, ja soitti niitä samalla kun yksi korkeintaan täysi-ikäinen leikki sellaisilla narujen päähän kiinnitetyillä palavilla palloilla. Välillä myös puhaltaen tulta, ei mikään ammattilainen, mutta kyllä sitä katsoi. Puisto oli muutenkin täynnä, ihmisiä istuskelemassa vilttien kanssa. Toisin kuin suomessa, missä istutaan vilttien päällä, täällä ihmiset istuvat vilttien alla, koska on niin kylmä. Ja silti he istuvat siellä, toistensa seurassa. Suomessa porukka vain istuu sisällä ja menee puistoihin korkeintaan juomaan. Kadehdittava elämäntapa ihmisillä täällä, kaikista vanhanaikaisuuksista huolimatta. Ja vanhanaikaisesta puhuttaessa, niitä voisi vaikka tässä ajankuluksi listata:

1. Vesihanat ovat sellaisia, että kuuma- ja kylmävesihanat ovat erikseen, ja kaikenlisäksi eri puolilla allasta. Siinä saakin sitten päättää, että haluaako tällä kertaa polttaa vai jäädyttää kasvonsa.

2. Hygienian puute ärsyttää, ja varsinkin tällaisesta allergikosta on raivostuttavaa, kun joka ikinen talo on niin homeessa että silmät vuotavat heti kun astuu sisälle.

3. Raha-asiat. Suomessa maksettiin laskuja verkkopankissa jo yli kymmenen vuotta sitten, mutta onko täällä kuultukkaan sellaisesta? Ei. Ihmiset maksavat suuriakin summia shekeillä tai käteisellä pankissa.

Äh, en keksi enää, vaikka vielä vähän aikaa sitten listasin päässäni lähes kymmenen kohdan listan Ärsyttävimmät Asiat Täällä. Voisi kai sitä edes yrittää suhtautua positiivisemmin, mutta tällä hetkellä en jaksa. Koti-ikävää odotellessa.

Kuinka äkkiä sitä voikaan alkaa hävetä omia kirjoituksiaan? Nopeasti.

'Cause we were raised,
To see life as fun and take it if we can.

   the Cranberries - Ode to my family

Minulle laulettiin tämä laulu kun kerroin, että olen muuttamassa vuodeksi pois. En pysty kertomaan kuinka paljon se minulle merkitsi. Lähde vain, pidä hauskaa. Mutta tule takasin, sillä meidän tulee sinua ikävä. No, en voi sanoa, että minulla nyt jo kovin suuri ikävä olisi. Mutta ehkä olisin mieluummin silti kotona. Väkisin tulee mietittyä, että haluaako tässä nyt kokonaista vuotta viettää jossain hornan tuutissa, yksin pienessä asunnossa.

Kun aloitin lukion, opo ensimmäisellä tunnilla piti mielenkiintoisen kyselyn. Käsi ylös ne, joiden mielestä elämän paras aika on ohi. Käsi ylös ne, joiden mielestä elämän paras aika on jossain tulevaisuudessa. Ja käsi ylös ne, joiden mielestä elämän paras aika on nyt, lukioaika. Minulle on aina jaksettu kertoa tarinoita legendaarisista lukiovuosista, jotka ovat elämän parasta aikaa. Yhden vuoden ehdin Suomessa lukiossa olla, ehkä viihdyinkin. Mutta elämän parasta aikaa? Ovatko nämä niitä ihmisiä, joista tulee minulle "elinikäisiä ystäviä"? Ei. Ja vielä vähemmän nyt, kun olen juuri sen keskimmäisen vuoden pois. Juuri siitä tämä tämänhetkinen pohdintakin lähti liikkeelle. Kannattaako erilaisten kokemuksien takia viettää vuosi poissa ystävien luota, poissa kotoa, myöhästyttää valmistumista?

May God bless and keep you always,
May your wishes all come true,
May you always do for others
And let others do for you.
May you build a ladder to the stars
And climb on every rung,
May you stay forever young,
Forever young, forever young,
May you stay forever young.

      Bob Dylan - Forever young

Minä en halua vanheta. Toisaalta, en halua olla lapsikaan, nuori on paras vaihtoehto. Vanhuus pelottaa, ja varsinkin se aika, kun minusta oikeasti tulee vanhus. Silloin sitä on kuin lukittuna omaan kotiinsa, koska ei jaksa mennä uloskaan, köpötellä muutama metri ja uupua. En halua viettää päiviäni sisällä, katsoen mitäänsanomattomia ohjelmia televisiosta aivan liian kovalla, koska kuulo on jo mennyt. En halua päivän kohokohdan olevan kauppareissu sadan metrin päähän, tai kukkien kastelu naapurille kättä heilauttaen. En halua kangistua kaavoihin, en halua lopettaa elämistä, tuntemista. Kaikkein eniten, en halua katsoa taaksepäin elämääni, ja katua jotain asiaa joka jäi tekemättä. Mutta katuisinko minä todella sitä, jos en olisi lähtenyt tänne? Vai tulenko katumaan sitä että lähdin. Vain niitä asioita kadutaan, jotka jäävät tekemättä. Onko tosiaan näin? Tuleeko tästä vuodesta niin mahtava, että jos saisin kokea sen uudestaan, tekisin sen heti? Rehellisesti sanottuna, tällä hetkellä en tiedä. Ja koska nykytietämykseni valossa en tule ainakaan fyysisesti olemaan ikuisesti nuori, haluanko viettää yhden elämäni parhaimmista vuosista täällä? Haluanko olla vuoden erossa ystävistäni ja ikävöidä heitä niin paljon että sattuu? Ja haluanko hankkia uusia ystäviä täältä, jotka todellisuudessa ovat vain "oikeiden" ystävieni korvikkeita, mutta joita loppujen lopuksi tulen ikävöimään vielä enemmän kuin suomalaisia?

May the road rise up to meet you.
May the wind be always at your back.
May the sun shine warm upon your face;
the rains fall soft upon your fields and until we meet again,
may God hold you in the palm of His hand.

    An old Irish blessing

Päätin, että haluan alkaa kirjoittaa blogia. Päätän aika usein jotain vastaavaa, aloittavani uuden harrastuksen tai tavan. Joka sitten vähitellen jää. Ja aina päätän, että "nyt tämä kestää, tällä kertaa jaksan!" Kunnes kyllästyn. Mutta toisaalta, vain kokeilemalla voi kokeilla uusia asioita, ja testata mikä sopii itselle.

Sopivasti olen juuri muuttanut, ja on alkanut ns. uusi aika elämässä. Poissa kotoa, poissa jopa kotimaasta. Vuosi pitäisi kestää väärää kieltä, väärää ilmastoa, ilman vanhoja ystäviä. Vuosi minun pitää kuunnella kun nimeni lausutaan auttamattomasti väärin, vuosi pitää sönköttää englantia ja ymmärtää toisten puhetta. Ja silti teen tämän vapaaehtoisesti. Mutta vain niitä asioita kadutaan, jotka ovat jääneet tekemättä.

Oli mielenkiintoista huomata, kuinka helppoa ulkomaille muuttaminen oikestaan on. Viikon verran pidin matkalaukkuja huoneessani ja pakkasin. Sitten lentokoneeseen, ja uuden elämän aloitus. Tänään kävin tilaamassa itselleni irlantilaisen sosiaaliturvatunnuksen ja henkilökortin. Sekin oli yllättävän helppoa. Tunnin jonotus ja yhden kaavakkeen täyttö. Ei turhan tarkkaa, kukaan ei tarkistanut olinko kirjoittanut äitini tyttönimen kaavakkeeseen oikein.

Tällä hetkellä ulkona paistaa aurinko ja ensimmäistä kertaa saapumisen jälkeen tuntuu, että ehkä tästä vuodesta selvitään. Ilmasto on niin erilainen, koko ajan on melkein-satanut ja ollut pilvistä. Kesä pitäisi olla, mutta ei kyllä siltä tunnu. Ehkä sitten talvella on lämpimämpää kuin suomessa, ja voin vittuilla suomalaisille kavereilleni, jotka juuri silloin saavat kärvistellä kolmenkymmenen asteen pakkasissa. Todennäköisesti tosin olisin silloin paljon mieluummin itse myös suomessa. Mutta sitä ei sanota ääneen.